Elina Leppälä ([info]annastiina) wrote,
  • Mood: satisfied

Kesäjuhlat

Eilen oli ehkä yksi tämän kesän kohokohdista. Pitkään valmistelemamme K:n kylän kesäjuhlat onnistuivat loistavasti ja oli tosi hauskaa. Täällä maalla kun on vielä yhteishenkeä ja kylätoimintaa; yhdessä järjestetään tapahtumia koko kylän väelle. Noin 100 henkeä saapuikin kesäjuhliin. T:n perheen pihamaalle oli pystytetty juhlateltta, ja minun ja T:n (lähinnä jälkimmäisen) pystyttämä näyttämö oli viimein valmistunut. Näytelmä, Piukat Paikat, meni tosi hyvin, vaikka olin paniikissa vielä aiemmin päivällä, kun kenraaliharjoitukset jouduttiin keskeyttämään sateen takia ja muutenkin näytelmä vaikutti olevan tosi vaiheessa. Marilynin roolin näytteleminen oli hauskaa ja ikimuistoista. Ihmiset nauroivat ja kiittelivät näytelmää jälkeenpäin kovasti, olisi kuulemma voinut esittää oikein kesäteatterissa ja monta esitystä. Yhteislaulujen, erilaisten esitysten, puffetin antimien ja tietenkin sahtimajan avulla ilta kului mukavasti ja ihmiset viihtyivät.

Pikkuveikkani on kesän aikana siirtynyt armeijan harmaisiin, ja tänään ollaan menossa Parolaan vierailulle. Pitkät leirit sadekelillä ja päälle iskenyt flunssa ovat kylläkin haitanneet "Isänmaan Toivomme" orastavaa sotilasuraa hieman.

Perjantaina minulle tarjottiin lisätöitä kahdeksi viikoksi, eli elokuun loppuun asti kesätyöpaikassani. En ole vielä päättänyt, mutta tietenkin ensi kesän työpaikan varmistamiseksi kannattaisi suostua. Ja olisihan se mukavasti lisää rahaa
Englannissa oleskelua varten. Toisaalta olisi niin mukava pitää yhteistä lomaa T:n kanssa edes vähän, ennen kuin T:n koulu alkaa ja lähden Englantiin. Täytyy miettiä ja harkita tarkkaan.

Kesä tuntuu tänä viikonloppuna vielä vetävän viimeisiä henkäyksiään, vaikka pari viikkoa onkin satanut lähes koko ajan. Nautin siis auringonpaisteesta ja rakkaani seurasta, ennen kuin joudumme eroamaan pitkäksi syksyksi....

  • Post a new comment

    Error

    Anonymous comments are disabled in this journal

    Your reply will be screened

  • 0 comments
Create an Account
Forgot your login or password?
Facebook Twitter More login options
English • Español • Deutsch • Русский…